artikkelit
kokeilu:
Hermuset: Meridian DSP8000
Julkaistu:
Hifimaailma 9/2012
hermuset
Meridian DSP8000
Teksti Matti Hermunen Kuvat Mauri Eronen
Digitaalisen
ohjauksen
airut
Kun kaiuttimesta tehdään
aktiivinen . eli rakennetaan
vahvistin sen kiinteäksi
osaksi ja yhdistetään tähän
digitaalitekniikka . Yhtenä esimerkkinä voisi mainita
musiikin mukaan aaltoilevan lievän kohinahunnun Werner
Bärtschin resitaalilevyllä Arvo Pärtin kappaleella Fur Alina.
Ällistyttävää oli iskuäänien ja musiikin äkillisten muutosten täysin eleetön haltuunotto. Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
Meridian DSP8000 on vakuuttavan kuunneltava kaiutin.
Joku saattaisi puhua musikaalisuudesta. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Ilman että iskevyydessä olisi ollut ylimääräistä räväkkyyttä tai korviin käyvää terävyyttä.
Syynä on varmaankin DSP8000:n poikkeuksellisen hallittu
ja varmaotteinen ote musiikkiin, johtuu tämä sitten vahvasta kotelosta, hyvistä elementeistä ja suunnittelusta tai
digitaalisen signaaliprosessoinnin (dsp) soveltamisesta järeään aktiiviperiaatteeseen.
Basson säätöä
Käytetyssä kuuntelutilassa DSP8000:n vaivana oli 80?100
hertsin alueen korostuma, jota en saanut kokonaan taltutetuksi. Varsinkin jos se
tehdään mistään tinkimättä.
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. sen
ominaisuuksia ja käyttäytymistä
pystytään hallitsemaan
ennennäkemättömän tarkasti ja
monipuolisesti. Siitä huolimatta että ruuvasin käsipelillä Meridianin
68. Laurie Andersonin
Bright Redin avauskappale on vuosien varrella tullut läpeensä tutuksi. -kokemus toistuu taas kerran.
Se on tarkka, mutta ei ylianalyyttinen hifistimielessä. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Nyt siinä oli korostumatonta, mutta samalla hätkäyttävää iskevyyttä. DSP8000 tarjoaa
rytmin ohella hienon tilantunnun, tarvittaessa syvyyttä äänikuvaan, sävykästä bassoa, kohdallaan olevaa keskialuetta
ja hienovaraista diskanttia.
Kun sen kanssa on päässyt sinuiksi, niin ?pakko kuunnella levy toisensa jälkeen. Se ei
piirrä veitsenteräviä viivoja yksityiskohtien ympärille, vaan
tarjoilee soitannan olennaiset tekijät helposti kuunneltavaksi riippumatta siitä, tapahtuuko samaan aikaan kymmenen muutakin asiaa tai onko kyseessä sooloesiintyjä.
On se kuitenkin niin tarkka, että äänityksessä olevat pienetkin virheet kuuluvat. klassisen musiikin puolelle
Esitys kulkee ja
potkii, ja kaiutin tarjoilee soitannan ja laulannan eleettömän neutraalisti, ehkä kulmia hieman pyöristellen.
DSP8000:ta kuunnellessa ikään kuin katsoo ääni-ikkunaan,
joka onkin musiikki-ikkuna. Aikaisemmilla
kuuntelukerroilla, lähinnä Revolutioneilla, monien kappaleiden rakenne ja luonne on tullut hyvin tutuksi. Mikään soitin tai musiikkityyli
ei saa etusijaa. Pianossa on oikeanlainen sävy ja dynamiikka. Bassoilla on jytyä ja jyskettä, tietyillä levyillä jopa lievää selvempää kumua. Eli täydentääkö kontrolli kaiuttimen muita vahvuuksia vai onko se enemmän yksi irrallinen vahvuus.
DSP8000:n kohdalla vakaus, täsmällisyys ja läpinäkyvyys ovat saumaton osa kaiuttimen kokonaisuutta. Totta on, että
DSP8000:ta on helppo kuunnella kovaa. Omaan makuuni sen yläpään taso on sopiva, vaikka rajoilla mennään. Kolme piikkiä eristävät keskiääni- ja diskanttielementtikotelonalaosasta.
Toisella korvalla:
Mikael Nederströmin kommentit
Kontrolloitu, aavistuksen kuivakka ja samalla siistin oloinen soundi läpi koko taajuusalueen. Kaikki pelasi moitteettomasti.
Neil Youngin Ragged Glorylla kokonaisuus jyräsi ihailtavan massiivisena ja samaan aikaan riittävän erottelevana.
Soittotilan kaiut, soittajien ryhmittely, basistin tai komppikitaristin tekemiset, puhumattakaan rumpali Ralph Molinan rullaavasta pohjanteosta.
Yellon The Eye ja Art of Noisen Below the Waste käyvät
esimerkiksi ei niin tuoreesta, mutta edelleen käypäisestä
poljentopitoisesta soitannasta. Houkuttelee luukuttamaan,
koska puhdasta ääntä on tarjolla runsaasti.. DSP
8000:t toivat tähän lisää esimerkiksi dynamiikan porrasteisuuden, siitä huolimatta että yläbasso saattoi samaan aikaan jyrätä.
Särmää vain tarvittaessa
Tähän kohtaan istuu hyvin Meridianeja kuvaamassa käyneen ja lyhyet tyypit ottaneen Mauri Erosen tiivitelmä:
?Toimii kuin hyvä autostereo. Hifimaailma 4/2012).
Bladen yläbasson korostumisen ainakin osittaiseksi aiheuttajaksi oletettiin varsin ylös sijoitetut bassoelementit, jotka
suomalaisessa olohuoneessa sattuvat juuri katon ja lattian
puolivälin tienoille.
DSP8000:n ylimmät bassot ovat lähes samalla korkeudella kuin Bladen. Saa
olla ihme teatterifriikki tai isossa salissa kuunteleva revittelyyn taipuva henkilö, joka saa sen polvilleen.
Niille jotka kiistävät tilantunnun merkityksen: tervetuloa kuuntelemaan vaikka Harnouncourtin näkemystä Händelin Vesimusiikista. Ja kuuntelijalla jalka vippaa.
DSP8000 toistaa hyvän äänityksen tarvittaessa erittäin
avarana ja suurena; se ei kuitenkaan tee tilaa silloin kun sitä
ei äänitteessä ole. Saman havainnon tekivät Mauri ja Mikael. Concentus musicus Wien soittelee
avarassa tilassa, jossa luonnontorvi hoitelee repäisevät soolo-osuutensa hieman keskeltä vasemmalle, muutama metri
etummaisista soittajista taaksepäin. Rytmisesti
alapää on silti erinomaisesti nipussa, joten rytmiryhmän ajoituksista saa mainiosti selvää.
Tietyssä mielessä kaiutin on yleispätevä, joskin sen vahvuudet tulevat parhaiten esiin kevyemmällä musiikilla ja reilummalla volumella. Sivu- ja syvyyssuuntainen erottelu on
riittävän tarkkaa, tosin skarpimpiakin on kuultu.
Uudempikin orkesterimusiikki avautui kauniisti ja
1. Siisti silaus kuuluu lähinnä peltisoundien särmien siloittumisena silloinkin, kun olisi sähinän ja säihkeen paikka. Muu ensemble on ryhmittynyt kaiuttimien väliseen tilaan yhtenäisenä ryhmänä,
mutta toisaalta selkeästi omina esiintyjinään. Siihen
liittyy myös samanlaista järkähtämättömyyden tuntua kuin kaiuttimen soundiin yleisemminkin. Mauri totesi, että ?vähän oli kuin
1
2
verho pianon edessä?. Pieneen huoneeseen en kaiutinta veisi.
69. enemmänkin soundissa on lievää ylisiistiä makua. Oli kyse Zappan lähes yli kolme vuosikymmentä vanhasta Hot Ratsista, sitä puolet tuoreemmasta
Neil Youngin tuotannosta, Epuista, Emmylou Harrisista tai
orkesterimusiikista. Kyllä lähtee.
2. Ja
onhan DSP8000:ssa digitaalisesti toimiva diskantti- ja bassosäätö, jolla sitä pystyy virittämään sijoituspaikan ja maun
mukaan. Jos näin on, niin DSP8000 viihtynee
parhaiten normimittaa korkeammassa huoneessa.
Useilla äänitteillä korostus toi ääneen ylimääräistä muhevuutta ja pontta, joillakin äänitteillä yksinkertaisesti liikaa yläbassoa. Niiden välillä eroa
on ollut muun muassa siinä, kuinka helposti tai vaivattomasti ne pitävät asiat kontrollissa ja kohdallaan ja onko kurinalaisuus ollut päälle tunkeva asia vai vain osa kaiuttimen
luonnetta. Skarpista ja erottelevasta esitystavasta huolimatta äänessä ei ole tippaakaan rasittavuutta . Kitarasoundilla painotus on enemmänkin lämpöä loihtivissa runkoäänissä ja alakielissä kuin rupisissa
yläharmonisissa. Mutta jos musiikissa on rähinää, niin Meridian ei sitä peittele, päinvastoin.
DSP8000:n kapasiteetti lienee käytännössä rajaton. Tämä ei kuitenkaan pystynyt peittämään
kaiuttimen poikkeuksellista vakautta ja täsmällisyyttä aina
alinta bassoa myöten tai alakeskialueella.
Viime aikoina kokeilussa on ollut useita asiat ja tapahtumat hyvin kohdallaan pitäviä kaiuttimia. Etuna on maltillisen yläalueen toiston
mukanaan tuoma selkeys ja rauhallisuus. Jouset, torvisektiot ja lyömäsoittimet saavat tasavertaisen kohtelun.
Äänessä ei ole ylimääräistä säihkettä eikä rohtumaa.
Epäilemättä joku kaipaisi ylemmälle keskialueelle vähän lisää purevuutta ja diskanttiin loistoa. Lopputuloksena moni riipivä äänite muuttuu varsin miellyttäväksi, ja volumea tulee nostettua huomaamatta reippaamminkin.
Äänikuva on irtonainen, ilmava ja mukavan avara, joskaan ei korostuneen tarkka. hermuset
huonekorjausohjelmaan lisää suotimia kyseisiin kohtiin.
Olisikohan syy ollut sama, jota epäiltiin vajaa vuosi sitten
kokeillun Kef Bladen kohdalla (ks. Varsinkin jälkimmäisellä
tuli vakuuttavasti esiin se, kuinka vankasti Meridianit erottelivat kappaleisiin rakennetun dynamiikan. Kuusi kahdeksantuumaista bassoa,
kolme /sivu, yhteensä
12 kpl. Tästä olen osin eri mieltä.
Lopullinen balanssi riippuu tietysti kuuntelutilasta. Mitä
enemmän sitä kuunteli, sitä enemmän arvostin toiston kokonaisuutta
Lisäksi säätö tuntui hivenen nostavan
tai laskevan äänikuvaa.
DSP8000 tottelee Meridianin Comms-ohjausjärjestelmää. Kokeilussa olleen kaiuttimen ilmettä kevensi valkea viimeistely.
Edestäpäin kauniisti ylöspäin kapeneva DSP8000
näyttää lähes sirolta, mutta sivukuva kertoo kotelon
syvyyden. Comms hoitaa laitteiden välisen tietoliikenteen ja mahdollistaa isonkin talon järjestelmän
keskitetyn ohjauksen. Se on 130 cm korkea ja painaa 105 kg. 010 321 3220, info@mareks.fi
Tekniset tiedot:
Mitat (k x l x s):
Paino:
Rakenne
Basso-osa:
Keskiääni ja diskantti:
Elementit
Basso:
Keskiääni:
Diskantti:
Vahvistimet:
Särö:
Toistoalue:
Maksimi äänenpaine:
Liitännät:
130 x 40 x 52,6 cm
105 kg
Suljettu kotelo
Erillisessä kotelossa
6 x 8 tuumaa / kaiutin
6 tuumaa
1 tuuma
5 x 150 W
<0,01 % tai <0,02 % kaikilla taajuuksilla täydelle teholle asti
25 Hz?35 kHz
115 dB (1 metrin etäisyydellä)
2 x Meridian Speakerlink (rj-45)
2 x rca digitaaliliitäntä
2 x bnc Comms ohjausliitäntä
Verkkopistoke ja katkaisin
And The Fat Lady Sings.
Nimensä mukaisesti DSP8000:n monipuolisuus perustuu digitaaliseen signaalin käsittelyyn (digital signal processing, dsp). Sen avulla poistetaan tulevasta signaalista sen aikavirhe (jitter). Bassoille on
kolme 150 W vahvistinta ja keskialueella ja diskantille omat 150-wattiset vahvistimet. Lisäksi on Comms-järjestelmän bncliittimet.
Kaiutin on oikeasti iso. Kotelon kaareva runko on laminoitu kerroksittain puusta ja metallista.
Basso-osan kaareva takaseinä on yhtä jäähdytyslevyä. Dsp-tekniikan avulla voidaan
poistaa tai ainakin vähentää analogisen tekniikan rajoituksia, esimerkiksi signaalin teknisten ominaisuuksien heikentymistä tai kohinan lisääntymistä,
kun sitä käsitellään.
Lisäksi dsp-tekniikka mahdollistaa kokonaan uusia toimintoja. Niinpä useampi kuin yksi sitä ihmetellyt
mutisi oopperamaailmasta tuttua sanontaa mukaillen: ?Milloinkohan paksu leidi laulaa??. Mahlerin
t
4. Tarkkuus sinänsä riittää, mutta DSP8000 on selkeästi viritetty palvelemaan kuuntelemista, ei viulun jousen jouhien lukumäärän laskua.
Teknisesti DSP8000 on yksi tämän hetken pisimmälle
vietyjä kaiuttimia. Kaiutinkaapeleiden
vaihtajat älkää vaivautuko. Soittimelta tai prosessorilta tuleva rj-45-johto
70
kytketään isännän rj-45-tuloliittimeen, ja sen annosta viedään verkkojohto toiselle tai toisille kaiuttimille. Signaali pystytään jakamaan sähköisen jakosuotimen avulla tarkemmin basso-, keskiääni- ja diskanttielementeille. Varsinkin
kun DSP8000 asettuu vaivattomasti osaksi laajaa äänijärjestelmää, jossa Meridianin Sooloos tarjoaa käytännössä rajattoman, tarvittaessa korkearesoluutioisen tallennuskapasiteetin.
Kaikki tämä tekee DSP8000:sta houkuttelevan ja huippulaatuisen vaihtoehdon investointikykyiselle ostajalle.
Muille on tarjolla esimerkiksi DSP5200 tai uudet M6 ja
DSP3200 monta vertaa edullisemmassa paketissa.
1
1. Sillä sai yläpäähän lisää kirkkautta tai
vaimennusta. Basso-osan sivuseinät ovat samoin kerroksittain laminoitua metallin ja puun yhdistelmää. Valitettavasti mhr toimii vain Meridianin omien laitteiden
välillä, eli tältä osin se on suljettu systeemi.
Asennusvaiheessa kaiuttimelle kerrotaan sen sijoituspaikka: vapaa tila, seinusta tai nurkka. Enemmän
se on hillityn hallittu, musiikin erinomaisen kuunneltavana
tarjoileva. Tehoa on siten yhteensä 750 wattia kaiutinta kohden. Silloin kaiuttimen käyttöönotto ja asennussäädöt, ohjelmalähteen valinta ja äänenvoimakkuudensäätö tehdään erikseen ostettavalla Meridianin kauko-ohjaimella.
Kummassakin DSP8000:ssa on kuusi kahdeksantuumaista bassoelementtiä, jotka on sijoitettu kotelon sivuille. Etuseinän näyttö
kertoo normaalisti
ohjelmalähteen,
voimakkuudenasetuksen ja näytteenottotaajuuden sekä onko
kyseessä isäntä- vai
orjakaiutin. Oletuksena on suuntaus lievästi alaspäin, koska diskanttielementti on varsin korkealla. Sinfonian kolmannen osan harras kaarteileva tunnelmointi välittyi uskottavasti, kunnes se keskeytyi hetkeksi
majesteettiseen nousuun, laskeutuakseen sitten neljännen
osan taivaalliseen kuvaelmaan.
Mahlerin 2. Aktiivisuus, dsp:n antamat mahdollisuudet sovittaa kaiutin sijoitus- ja kuuntelupaikkaan, äänenvärin säätöön, ohjelmalähteiden tasojen asetukseen tai muihin vastaaviin ovat oikeasti käyttökelpoisia ominaisuuksia.
Ja kun sen toistoa voi edelleen räätälöidä Meridianin dspprosessoreiden huonekorjausohjelmien avulla. Digitaalinen
signaali tulee ja menee toiselle kaiuttimelle RJ-45 verkkojohdolla.
2. Asennusja säätövaiheessa se
välittää runsaasti
muutakin tietoa.
2
info
Meridian DSP8000
Hinta:
Lisätietoja:
45 990 ?
mareksound, puh. Uuden sukupolven Meridianjärjestelmässä Commsin signaali välittyy samaa rj45-kaapelia myöten kuin äänikin.
DSP8000:ta voi käyttää myös muun kuin Meridian-pohjaisen laitteen kanssa, kunhan siltä vain saadaan digitaalisignaali. Lisäksi tarvitaan vain virtajohto.
Erikoista on sekin, että kaiuttimen ylimmän alueen pystysuuntausta voi säätää lennosta. Voidaan lisätä suotimia tai muuttaa taajuusvastetta, ilman että signaalin laatu heikkenee. Toiseen tulee
signaali soittimelta tai prosessorilta ja toisen
kautta se lähetetään ohjattavalle kaiuttimelle.
Niille vaihtoehtoina ovat koaksiaaliset digitaaliotto ja -anto. Etuseinä on 6 mm paksuista lasia, ja sen yläosassa on pieni näyttö ja kaukosäätimen sensori.
Takaseinässä on kaksi Meridianin SpeakerLink
-järjestelmän rj-45-verkkoliitäntää. Uutena yksityiskohtana aivan loppuminuuteilla mukaan tulevan kellopelin
lyönnit säväyttivät melskeen läpi.
Arvotavaraa
Äänentoisto-ominaisuuksien osalta DSP8000 on kunnon
kaiutin. Vastakkain sijaitsevat elementit vaimentavat toistensa tuottamat värinät, joten keskialue- ja
diskanttielementit voivat työskennellä rauhassa.
Keskialue- ja diskanttielementit ovat omassa kolmen
piikin varassa istuvassa kotelossaan basso-osan
päällä.
Hopealangasta käämityllä puhekelalla varustettu
tuumainen diskantti on sijoitettu lyhyeen torveen.
Kuusisenttisen keskiäänielementin kartio on kevyttä
polymeeriseosta. Äänvoimakkuudensäätö pystytään tekemään
48 bitin tarkkuudella, ja äänen ekvalisointi (taajuuden monikohtainen säätö) on helppoa.
Signaalin siirron kannalta edullista on sekin, että
cd/dvd-soittimelta tuleva signaali säilytetään digitaalisena aina vahvistamiseen asti.
DSP8000 osaa vastaanottaa Meridianin oman korkearesoluutioisen mhr-standardin mukaista signaalia.
Mhr hoitaa samalla pakollisen kopiosuojauksen. Samalla
määritellään, mikä kaiutin on isäntä, joka ohjaa muita. Säädön vaikutus oli selvästi kuultava. Sinfonian viimeisen osan alussa viimeinen
tuomio käynnistyi pelottavasti, siinä missä lopun ylösnousemuksen ilo ja kiitollisuus voittivat sen. hermuset
Meridian DSP8000
oistui dynaamisesti silloin, kun äänitys sen salli. Siihen on kiinnitetty viisi vahvistinta, joita
ruokkii kaksi rengassydänmuuntajaa. Ehkei kaikkein skarpeimmin erotteleva, ei kuulijaansa vastaansanomattomasti kerralla lumoava. Tulevaa signaalia pystytään ylinäytteistämään 44,1 kHz -> 88,2 kHz tai 96
kHz